Pop & Jazz Konservatorio Lappia

ELOSSA -tribute to Electric Light Orchestra

Konsertin käsiohjelma tästä (pdf)
Jyrki Kolan kuvia konsertista
Tunnelimia backstagelta ja kenraaliharjoituksesta

Lappia-tuotannon ensi kevään suurproduktio ELOSSA on tribuutti 1970–80-luvun suur­yhtyeelle Electric Light Orchestra ( ELO ). Jeff Lynnen ja Roy Woodin perustaman yhtyeen musiikki oli aluksi hyvinkin kokeilevaa progea, mutta kun Wood lähti 1972 ja perusti Wizzard–yhtyeensä, ELO :n musiikki muuttui selkeämmäksi ja popahtavammaksi rockiksi. Ainoaksi säveltäjäksi ja yhtyeen johtohahmoksi jäi Beatles-fani Jeff Lynne ja menestyshitit alkoivat seurata toisiaan. Suurin kansainvälinen menestys saavutettiin A New World Record -albumilla. Suomen virallisen albumilistan Top 10:ssä se oli peräti yhdeksän kuukautta nousten toukokuussa 1977 listan ykköseksi.

ELOSSA -konserttisarja on kevättalven suurin musiikkitapahtuma Torniossa. Ensi-ilta on helmikuun 17. päivänä Pop & Jazz Konservatorio Lappian Musiikkitalolla. Lavalla saattaa olla jopa hieman ahdasta, sillä seitsemän hengen rock-yhtyeen lisäksi sen täyttää neljäntoista soittajan jousisto. Laulusolisteja on viisi ja suuren taustakuoron kanssa lavalla on parhaimmillaan yli kolmekymmentä esiintyjää.

Kuten aikaisemmissakin Lappia-tuotannoissa kaikki mahdollinen tehdään oppilasvoimin: äänet, valot, lavastus, puvut, kampaukset ja meikit sekä Meän Väylän TV-taltiointi. Toteutuksessa on mukana lähes sata Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian opiskelijaa. Yhteistyö Länsi-Pohjan musiikkiopiston kasvattamien jousisoittajien kanssa jatkuu edelleen. Jousisto on koottu pitkällä olevista musiikkiopiston oppilaista sekä alueella asuvista entisistä oppilaista. Ammattiapua ELO :n vaativiin jousistemmoihin tuovat Länsi-Pohjan jousikvartetissa soittavat Mikko Sorri ja Anna-Maija Ylisuvanto (viulu), Karri Perälä (alttoviulu) sekä Olli-Pekka Kajasviita (sello).

ELOSSA on musiikillinen avaruusmatka hippipopin värikkääseen maailmaan. Keski-ikäisille se on nostalgiaa ja nuorille mahdollisuus tutustua yhteen 1970–80-luvun mielenkiintoisimmista yhtyeistä. ELO-hiteistä konsertissa kuullaan mm. Telephone Line, Evil Woman, In The Stone, Wild West Hero ja Mr. Blue Sky sekä Olivia Newton-Johnin kanssa levytetty Xanadu. ELO :n versio Chuck Berry-klassikosta Roll Over Beethoven on luonnollisesti myös konsertin ohjelmistossa.

ELOSSA on Lappia-tuotannon seitsemäs suurproduktio. Edellisten tapaan sen käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Tuomas Lampela. Kaksi edellistä, Finnhitit ja Blues Brothers & Soul Sisters myytiin loppuun jo ennen ensi-iltaa. Liput kannattaa siis hankkia etukäteen Tornion- tai Kemin Musiikista.

Me olemme ELOSSA , ole sinäkin, It´s A Livin´ Thing.

Tuomas Lampela

 

Juttuja aiheesta:

Merilapin Helmi 20.1.2010: Stemmabiisit haastavat laulajan taidot

Merilapin Helmi 27.1.2010: Säihkettä ja kiiltoa suoraan 1970-luvulta

Radio Perämeri 5.2.2010: Lappian konserttisarjat keräävät arvostusta

 

 

ELOSSA
tribute to
Electric Light Orchestra

VIELÄ KERRAN!

SU 12.9.2010
klo 16.00

Olos Polar Center

 

 

 

Urheilukatu 6, 95400 Tornio | Puh. 040 505 4123 | Fax (016) 480 979
laskuri